Still Dancing synty

(JOS ET NÄE KOKO TEKSTIÄ KLIKKAA KUVAA) (ARTICLE IN ENGLISH HERE)

Nyt on hyvä hetki hiljentyä, sillä tanssitunnit ovat tauolla Korona epidemian vuoksi. Koko Salmisaaren liikuntakeskus on tyhjillään. Täällä on vain minä ja kuvaustiimi. Olemme kuvaamassa online tanssitunteja.

Minulle tanssinopettajana ja uuden tanssikoulun omistajana tämä tarkoittaa sitä, että kerkeän tehdä niitä asioita jotka muuten jäävät mappi-ööhön. Tämä on minulle myös inspiraation aikaa jolloin suunnittelen syksyn aikataulua, uusia tunteja ja treenaan itse enemmän. Lisäksi aikaa riittää tehdä myös ensimmäinen blogi-kirjoitus.

Kirjoitukseni käsittelee muun muassa sitä miten Still Dancing studio syntyi ja miten päädyin perustamaan oman tanssikoulun sekä miten siihen liittyvät haasteet ovat kasvattaneet minua tanssinopettajana ja yrittäjänä. 

Palataampa siis hetkeen jossa oma tanssikouluni alkoi tulla todeksi ja joka on pitänyt minut kiireisenä.

Taustoja

Olen toiminut tanssinopettajana pitkään. Tanssinopettajan työn olen aloittanut nuoruusvuosinani Oulussa, jolloin opetin lapsia ja nuoria. Muuttaessani Helsinkiin 2010 aloitin työskentelemään salsa tanssikoulussa sihteerinä psykologian opintojeni ohella. Tuolloin aloitin myös salsan ja bachatan harrastuksen. Noiden vuosien aikana opin paljon lattaritansseista ja pääsin myös treenaamaan kansainvälisten huipputanssijoiden johdolla. Idolini tuohon aikaan oli upea salsatanssija Melissa FerÑandes. Aktiivisen tanssiopettajaurani aloitin 2014 yhteistyössä toisen helsinkiläisen tanssikoulun kanssa, jossa kasvoin ja kypsyin lisää sekä tanssijana että yrittäjänä. 

Viime vuosien aikana olen opettanut salsaa ja bachataa sekä valmentanut esiintyviä ryhmiä. Olen myös kisannut kansainvälisellä tasolla hyvällä menestyksellä yllä mainitsemien tanssilajien parissa. Viimeiset kisat olivat tammikuussa 2020 Miamissa, jossa sijoituimme MM-kisoissa kuudenneksi ammattilaisten bachata classic sarjassa tanssiparini kanssa.

Pinkkejä unelmia

Olin jonkin aikaa päässäni pyöritellyt hieman ajatusta omasta tanssikoulusta, tehnyt päiväkahaviunelmoinnin yhteydessä laskelmia. Ideoita tuli ja meni ja päädyin aina ajatukseen, ettei olisi mitään järkeä perustaa omaa koulua, vaikka visio omasta tanssikoulusta oli päässäni ihan selkeä. Alkuun ajatus jännitti kovasti ja mieli seikkaili uskon ja epäuskon välimaastossa. Meikäläinen se on aina ollu ”artistityyppi”, haaveilija, Peppi-pitkätossu, Liisa ihmemaassa, you name it.. joten oman tanssikoulun pyörittäminen tuntui hieman pelottavalta ajatukselta. Eniten mietitytti se, miten selviän kaikesta organisoinnista ja markkinoinnista. Miten motivoidun säätämään smartumeiden kanssa kun mieleni tekee vaan tanssia, laulaa, leipoa ja heitellä kärrynpyöriä. Kysyin tanssiystävältäni Susa Matsonilta pohdintojeni yhteydessä miksi hän ei ole perustanut omaa tanssikoulua, vastasi hän, ettei jaksa Smarttumeita ..joten aloimpa ittekkin eppäillä. Ei oo mun hommaa yhtään. Olinhan tätä smartumeiden pyörittelyä tehnyt jo sihteerivuosien ajoilta 2010. Niin pahasti väärällä puolella tanssisalia tuli tuohon aikaan oltua sihteerinhommissa. Nyt on aika ottaa takasinpäin ja tanssia joka päivä omalla tanssikoululla.

Huipputyypit innostivat eteenpäin

Ystäväni ja oppilaani alkoivat innostamaan minua oman tanssikoulun perustamisen suhteen, sillä he uskoivat minuun ja halusivat lähteä kehittämään tervehenkistä tanssiyhteisöä. Monet oppilaat olivat kokeneet, että salsatanssikouluissa ei aina vallitse hyvä yhteishenki, eikä niiden toiminta ole niin ammattimaista kuin sen toivoisi olevan.

Yhtäkkiä alkoi sitten asiat järjestymään kuin itsestään ja jokainen ongelma ratkesi yksi kerrallaan. Sattuman kaupalla onnistuin löytämään upeat tilat ystäväni kautta. Tämä tapahtui eräänä päivänä kun olimme viestitelleet ystäväni kanssa ja hän lähetti kuvan itsestään nykyisen tanssikouluni edustalta, joka oli hänen kulkumatkalla kuntosalille. Tuohon aikaan tila oli tyhjä aula, pientä roinaa siellä täällä, joka täyttyi pian tanssista, musiikista, ilosta ja naurusta. Lähdin samantien tapaamaan ystävääni sillä tuo tyhjä tila kiinnosti minua kovin. Saavuin paikalle ja meillä oli tietämättämme treffit tanssistudiossani! Ystäväni ihmetteli miksi tulin tapaamaan häntä niin yhtäkkiä, kunnes aloin kertoa, että mihin tulee peilit ja missä kohta sitten tanssitaan. Ohessa kuva tuolta tapaamiselta, jossa suunittelen tekeväni töitä läppärillä omalla koulullani.

Tuosta hetkestä on vain vähän aikaa mutta silti matkaa siihen, että tanssistudiosta tuli totta! Tila oli upea ja hienolla paikalla, merinäköalalla, isoilla ikkunoilla, jossa lisäksi vielä täydellinen tanssilattia, tilavat wc:t sekä suihkut että pukkarit. Too good to be true! Alkuun muserruin ja totesin, ettei minulla olisi koskaan varaa tähän. Unelmoidahan saa aina! Sen osaan kyllä!

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Still Dancing is real. Jotenkin hommat ratkesi tämänkin asian tiimoilta ja hyvinkin pian pääsin aloittamaan toimintani unelmien tanssikoululla.  Itse en uskonut koko asiaa todeksi vasta kunnes näin ensimmäiset oppilaat ensimmäisellä tunnillani.

Nyt mennään

Apua tarjoutui aina juuri sopivasti siihen haasteeseen mikä oli seuraavaksi edessä. Vastaani tuli mm graafisen suunnittelun ammattilainen, joka on tehnyt SD:n lukkarit ja flyereiden ulkoasut. Rollappien ja tarrojen tekijä löytyi lähipiiristä. Markkinoinnin osaajia ja nettisivujen tekijäkin löytyi ystäväverkostoston kautta. Kaikki ovat tehneet upeaa työtä ja auttaneet paljon sekä puhaltaneet Still Dancingin konkreettisesti eloon. Tanssiparini ja muru olivat tietysti myös auttamassa. 💜 Tanssiparini isä sattuikin muuten ’tadaa’ olemaan tanssiin erikoistunut valokuvaaja, joka nappasi meistä ihan älyupeet promokuvat. Nämä kuvat ovat nähtävillä Still Dancingin nettisivuilla, fb-sivuilla ja rollapeissa. Lisäksi tanssiparini äiti puolestaan teki meille kaikki kisa -ja esiintymisasut! Ja taas #TGTBT 💜 Smartumitkin on ihan jees nyt, kun lapsuudenystäväni Oulusta alkoi minulle etäassistentiksi. Eipä siinä sitten kissaa edes kerinnyt sanoa kun oli jo studio pystyssä ja aivan hemmetin hieno viel. Oikeastaan minulta vaadittiin vain se isoin asia, eli päätös perustaa oma tanssikoulu ja sitten se olikin jo menoa. Hommat tapahtui ihanku ittestään. Päiväkahaviunelmoinnin tuotokset olikin totta ja laiva oli lastattu, se odotti vain käskyä lähteä seikkailemaan kohti uusia tuulia! So here we Go, Stilldancing! ✌️😎

Miami Beach 2019

Matka jatkuu…

Tammikuussa sitten aloitin oman tanssikoulun Salmisaaren liikuntakeskuksessa. Tammikuu oli muutenkin jännittävää aikaa, sillä samalla kun tanssikoulu oli aukeamassa valmistauduimme tanssiparini  kanssa Miamin maailmanmestaruuskisoihin, jotka pidettiin juuri ennen kauden alkua yhtä viikkoa ennen kuin avasimme tanssikoulun viikkotunnit. Maailmanmestaruuskisoissa napattiin kaiken tämän ohessa kuudes sija bachatassa. Viime vuonna kuudes sija saatiin salsassa. Kotiin palatessa aloitimme tanssikoulun toiminnan samantien avajaispilleissä, jossa oli mukana reilu sata henkilöä. Mistä jengi sinne löysikään vain kahden viikon mainostamisen jälkeen! 

Vanhempani tulivat Oulusta asti ensimmäistä kertaa mukaan tanssikemuihin odotuksella, että juhlisimme pienellä porukalla perheen kesken uuden tanssikoulun aukeamista. Isoksi onkin perhe kasvanut isolla kirkolla Hessoissa! 😅

Juhlien järjestelyt menivät täydellisesti ja saimme hyvän startin tammikuun tunneille. Avajaisjuhlien tunnelma oli todella upea ja siinä hetkessä tiesin, että kannatti olla rohkea! Juhlissa koolla oli kaikki itselle rakkaat ja tärkeät henkilöt. Yksi ylitse muiden, joka on seurannut tanssintietäni pitkään ja joka piti avajaisissa koskettavan puheen. Se menee näin…

18.1.2020 Still Dancing avajaiset Paulan puhe

Rakas Hanna ja hyvät ystävät. Suuri ilo olla täällä kanssanne avajaisissa ja saada lausua muutama sana upean Stilldancing Studion avajaisissa.

Minä kuten moni muu, on saanut Hanna nimisen tanssikärpäsen pureman. On ollut mahtavaa seurata Hannan matkaa alkutaipaleilta Tapiolan ryhmien tanssinopettajasta paikkakunnan tyylikkäämmän Salsastudion omistajattareksi. 

Ajatellessani Hannaa minulle tulee muutama sana mieleen. Ja kirjoitettuani ne ylös huomasin listanneeni 5 täydellisen yrittäjän ominaisuutta. 

INTOHIMO – Intohimoiset ovat niitä, jotka keksivät, tekevät, luovat ja muuttavat maailmaa. Heidän tulensa hehkuu ja tekee meistä kohtuukäyttäjistä heavyusereita.

AITOUS – Oulun likka huikkaa ”tulukaahan pilleisiin” ja kihertää tunnilla hölömöille jutuille. Luonnonlapsen naamasta näkyy tunteet ja tunnelmat. Se rohkaisee pudottamaan rooleja myös ympärillä ja olemaan ”omia ittejään.”

YHTEISÖLLISYYS – Hannan lähellä on mutkatonta ja lämmintä. On harvinaista ja huikeaa minkälainen vaivojaan säästelemätön yhteisöllinen tukirinki Hannan ympärille on kuluneena syksynä syntynyt. Yhteisen ponnistuksen tuloksena juhlitaan tänään tanssipesää, joka on monelle melkein kodin jatke. 

SYNNYNNÄINEN PEDAGOGI – Aina yhtä innostava, kannustava, vaativa, järjestelmällinen ja motivoiva. En muista tuntia, jolta olisin lähtenyt uutta oppimatta, turhautuneena tai ilman hymyhuulia. Siihen pystyy vain pedagogi luojan armosta, ja sellainen on Hanna.

SISU – Kun vesi seisoo, tie kutsuu on mentävä. Joskus tarvitaan sisua, riskin ottoa ja sisäistä voimaa enemmän kuin kotitarpeiksi. Kulunut puoli vuotta on näyttänyt, että Hannalta sitä löytyy. Loistava koulu yrittäjyyttä varten.

Ei virittely riitä vaan hehku tarvitaan. 

Ei leimahtelu riitä, vaan syty palamaan.

Ei kaipaus hyvään riitä, sitä tahdottava on. Eikä tahtominen riitä, tehtävä, tehtävä on.

Mitä auttaa viileä järki ja harkinta, aikomus. Enemmän tarvitaan tunne ja selvä tarkoitus.

– Vaci

Paulan puhe luonnehti täydellisesti koko tapahtumavirtaa ja luo minulle uskoa lopun elämäni toimia tämän ammatin parissa. Kiitos rakkaalle Paulalle. Tällaiset hetket ovat uran huippukohtia ja vahvistavat onnistumisen kokemuksia. Lisäksi nämä tapahtumat koskettivat muitakin ympärillä olevia, oppilaita ja läheisiä, jolloin tapahtumilla oli myös vaikutus koko yhteisöön, mikä on tärkeää minulle ja on toimintani yksi lähtökohta. Hyvät hetket on tehty jaettavaksi ja aito menestys on yhteisöllistä.

Yrittäjän haasteet

Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja joutunut kokemaan elämäni rankimmat ajat tanssikouluni perustamisen vaiheessa. Vaikka tanssikoulun tiimoilta kaikki onkin sujunut oikein hyvin, niin valitettavasti tai toisaalta myös onneksi mukaan mahtuu koettelemuksiakin. Onneksi siksi, että uskon, että kaikki mitä kohtaamme tekee meistä vaan vahvempia ja vie aina elämässä eteenpäin. Epätoivon keskellä asioiden todellinen tarkoitus jää vain huomaamatta ja opin oivaltaa myöhemmin.

Takaiskuja on siis mahtunut tähän muutoin täydelliseen kokonaisuuteen. Kun itselläni on ollut ura huipussa on se tuottanut joillekin mielipahaa. Tanssikouluni toiminnan aloittamisen yhteydessä menneisyyteen kuuluvat henkilöt ovat yrittäneet laittaa kapulaa rattaisiin, mikä on vaikuttanut jaksamiseeni. Kuormitusta lisäsi vielä MM-kisat, joista tuli suoriutua. Oli tiukkaa vetää paras kisakoreo maailman huippujen edessä ylimääräisen henkisen kuormituksen keskellä.  ‘

Takaiskut opettivat minulle kuitenkin, että vaikeuksista selvitään järjen äänellä ja yhteisön tuella. Vaikeiden tilanteiden kautta opin myös ymmärtämään, että haastavissakin tilanteessa elämän voi kokea mielekkäänä varsinkin jos uskoo, että kaikella on tarkoitus. Olinhan onnellinen uuden tanssikoulun omistaja ja uskomattoman hyvien tyyppien ympäröimänä joiden kanssa yhteistyö vahvistui entisestään haasteiden keskellä. 

Rinnalla kulki ihan mieletön moniosaajien tsemppiporukka, jotka loivat minuun uskoa mennä eteenpäin ja lähteä pois tilanteista, jotka tuntuvat epämiellyttäviltä. Yhteisön voima on ollut korvaamaton ja oli hienoa huomata, miten ihmiset oikeasti auttavat. Se on onnea, jota rahalla ei saa. 

Ikävien koettelemusten rinnalla intohimoni tanssin parissa työskentelyyn ei ole kärsinyt senttiäkään ja ajattelen, että paineen alla olen ollut entistä aikaansaavampi ja unelmointi on oikeastaan muuttunut tehokkaaksi asioiden toteuttamiseksi. Joten olen kiitollinen kaikista kokemuksista.  Näiden takaiskujen kautta on myös löytynyt elämään ne ihmiset, jotka rinnalleni kuuluvat ja joiden kanssa yhteistyö on hedelmällistä, toista kunnioittavaa sekä pitkäkestoista. Pöytä on puhdistettu ja nyt voin kehittää omien arvojeni mukaista toimintaa.

Muistutus itselleni

Vaikeat elämäntilanteet ovat todellakin oppikouluja ja haastavat tilanteet ovat vieneet minua oikeastaan vain eteenpäin. Ne auttavat myös oivaltamaan ja kasvamaan. Näin myös kaikkiin elämänkokemuksiin tulee merkitys ja elämä tuntuu aina tarkoituksenmukaiselta, joka muodostaa jatkumon. Näistä merkityksellisistä kokemuksista ja ponnisteluista sekä onnistumisista syntyy myös elämän koherenssin tunne ja onnellisuus.

Nyt sitten kaiken myllerrysten keskellä Still Dancing studiolle on kehittynyt hyvähenkinen tanssi-yhteisö jossa vallitsee avoin ilmapiiri ja tekemisen meininki. Ope on voinut myöskin hyvin.

Tsemppiä kaikille Koronavirus epidemian alla. Pietäänhän yhtä jatkossakin ja nähhään pian pilleissä! 🙂

Lämmöllä kaikkia kohtaan, Hanna Still Dancing

Samankaltaiset artikkelit